muruNordic Health Care Group (NHG) on laatinut sosiaali- ja terveysministeriölle ja pääministerin johtamalle valtioneuvoston kanslialle tarkat laskelmat, miten SOTE -uudistuksessa voidaan toteuttaa vuoteen 2029 vuositasolla kolmen miljardin euron säästöt.

Raportissa kirjoitetaan, että ympärivuorokautisen hoivan vähentäminen lisäämällä ”kotihoivaa” tuottaisi puolen miljardin euron vuotuisen säästön. Kotihoiva määritellään vaikutusarvion liitteessä vanhusten asumista omissa kerrostaloyksiöissä taajamien keskustoissa, jonne tarvittavat palvelut  tuotetaan. Tämähän tarkoittaa sitä, että vanhukset eristetään asumaan yksin ja huonokuntoisimmat jäävät ilman ulkoilua, yhteisöllisyyttä, harrastuksia ja yhteistä viriketoimintaa muiden kanssa.

Kun olen vanha, haluan asua jossain yhteisössä, missä minulla on oma huone. Yhteisössä olisi hyvä olla yhteinen lemmikki, niin kuin tuo meidän Muru-koira. Pärjää kaikkien kanssa eikä ikinä kyllästy rapsuttamiseen ja vieressä pötköttelyyn. Olisi siellä Murun mukava olla ja rapsuttajia varmaan riittäisi.

Oman huoneen lisäksi pitäisi olla mahdollisuus kokata  niille asukkaille, jotka siihen vielä pystyvät. Siis yhteinen keittiö, mutta tietenkin voisit ostaa ruuan myös valmiina. Lisäksi pitäisi olla sauna ja yhteinen oleskelutila, jossa voisi tanssia latinotansseja tai vaan jutella, katsella Netflixiä tai pelata korttia. Voisi siellä tietenkin joku neuloa, laulaa karaokea tai tehdä stand upia.

Ei pilata ikäihmisten vanhuutta laittamalla heitä muurien sisään ja lukkojen taa lääkkeiden jakoa ja ruuan tuojaa odottamaan. Rakennetaan yhteisöllisiä asumistapoja vanhoille ihmisille, tai jos joku haluaa asua omassa mökissään maaseudulla, niin varmasti nykytekniikkaa mahdollistaa turvallisuuden ja palvelujen saannin sinnekin. Lähtökohtaisesti ei voi kuitenkaan olla tavoitteena ikäihmisten eristäminen kerrostaloyksiöhin mahdollisimman aikatehokkaalla palvelulla. Ihminen tarvitsee muutakin kuin katon pään päälle, ruuan, puhtauden ja lääkkeet.